KLKKS

Sek-Klkks haasteottelun tulokset

12.9.2018 18:00

Saksanseisojien eräkoulutus kutsui Kymenlaakson kanakoiraseuran seurojen väliseen otteluun KAER metsäkokeen merkeissä. Tällä kerralla kokoonnuimme Korvalammen kämpälle Kinnusen Sepon ja Peltolan Jussin vieraaksi. Tuomarina kokeessa toimi Jouni " Benelli " Haapanen. Aamun tunnelma oli leppoisa ja huumorin sävyttämä eikä tunnelma päässyt latistumaan koko päivänä. Myös huumori seurasi matkassa koko maastokierroksen ( 13km ) ajan. 

Sää oli puolipilvinen ellei jopa aurinkoinen. Tuulenvire ei jaksanut vilvoittaa hikisiä koiranohjaajia, mutta koirille tuulta oli riittämiin. Isännät olivat kovin vieraanvaraisia ja kaikki lintutilanteet osuivat meidän joukkueellemme. Johtuneeko osin edellisyön enneunista, joiden johdosta yksi yöpyjä putosi sängystä. Tuomari epäili jonkun mananneen metsän Jumalat vihaisiksi, kun linnut olivat niin piilossa. Hän kiitti myös päivään kuulunutta makkaranpaistotaukoa, joka tahtoo jo olla harvinaista nykykokeissa. 

Koekritiikin jälkeen totesimme, että Kymenlaakso voitti pistein 185-89. 

Joukkueessamme kisasivat Tero Marttila ja LKSSU Ramones Moon Eyes NUO 2 79p. 

                                             Anu Seitsonen ja BREN Anonyymi Tequila AVO2 74p.

                                             Anu Seitsonen ja BREN Calabre de kerveillant VOI0 32p.

Kuvia ottelusta kuvagalleriassa.

 

 

Lähetä uutinen
<< Takaisin